tiistai 29. kesäkuuta 2010

ketsuppia levitin neljälle leipäviipaleelle
yhdistin ne pareiksi
the twilight zone tuli valittua you tubesta
söin
sitten join mukista teetä
ei tämä tietysti ketään kiinnosta
näin kuitenkin elämäni eteni
tämä oli tilanteeni
leipä loppui
ilta etenee
jatkan teen juomista
nautin illan rauhasta
siinä on kaikki

KULJIT VAITI PIMEIDEN RAKENNUSTEN KESKELLÄ. SADE PIISKASI AUTIOITA KATUJA. KATUVALOJEN VALOT OLIVAT KELTAISIA JA ORANSSISIA. OLIT KULKENUT JO MONTA TUNTIA. YÖ OLI NIELLYT SINUT NIELUUNSA. KULJIT ETEENPÄIN TIETÄMÄTTÄ OLIKO SE OIKEA SUUNTA. VAATTEESI OLIVAT MÄRÄT. TOINEN KENKÄSI OLI REPEYTYNYT. RASITTUNEENA JA KYLLÄSTYNEENÄ KULJIT ETEENPÄIN. YRITIT LÖYTÄÄ TAKASIN ISOLLE TIELLE. TEOLLISUUSALUE JATKUI JA JATKUI VAIN. OLIT EKSYKSISSÄ. JONKIN SYVENNYKSEN KOHDALLA PYSÄHDYIT. VETÄYDYIT SUOJAAN SATEELTA. MIETIT SIINÄ MÄRKÄNÄ JA KYLMISSÄSI MITÄ SINUN PITÄISI TEHDÄ. ET TIENNYT MITÄ KELLO OLI. PÄÄSISITKÖ SISÄLLE JOHONKIN RAKENNUKSEEN KUIVATTELEMAAN JA LEPÄÄMÄÄN. OLIT VARMASTI KULKENUT MONTA TUNTIA. JOS SUUNTA OLI VÄÄRÄ NIIN MITÄ HYÖTYÄ OLI JATKAA TOIVOTONTA JA UUVUTTAVAA KÄVELEMISTÄ. YÖ TUNTUI JATKUVAN EDELLEEN. ET TIENNYT PALJONKO KELLO OLI. ET TIENNYT KUINKA KAUKANA HÄÄMÖTTI AAMU. EDES YÖVARTIJOIDEN AUTOT EIVÄT KULKENEET TÄLLÄ ALUEELLA. SIINÄ SEISTESSÄSI EPÄTOIVOISENA JA VÄSYNEENÄ KAIVELIT TASKUJASI. TAKATASKUSTASI LÖYSIT TAITETUN LAPUN. AVASIT SEN. SIIHEN OLI KIRJOITETTU SUURIN KIRJAIMIN LAUSE JOSSA OLI SEITSEMÄN SANAA. TEKSTI OLI KOSTEUDESSA LEVINNYT MUTTA SEN PYSTYI LUKEMAAN. LAPUSSA LUKI : everything as it is, is the enlightened way. 

vaihdoin hikiset vaatteet kuiviin
laitan viisi mukillista pikakahvia
kevytmaitoa jo lisäsin niihin viiteen mukiin
en kaipaa muuta
istun kotona
kaupassa oli kauniita tyttöjä
aikaa kaikki
elämä loppuu kesken
olen rasittunut ja kyllästynyt
avaan ikkunan
liikenteen kohinaa
elämän aikaa
mitä tämä kaikki on
jäähdyttelen tässä kahviani
kahvi on vielä liian kuumaa
kirjoitan lauseeni loppuun
aikaa kaikki
facebookiin en mene
ei ole terveellistä hyppiä siellä kaiken aikaa
ajat oloineen
sitten jotakin aivan muuta
on tämä taival
en minä mitään valita
ajan mukana kaikki
mitä kullekin päivälle tulee
aina jotakin ilmenee
lapsen ääni kuuluu pihalta
eivät ole minun lapsiani
mitä joutavuuksia kirjoittelen päivät pitkät blogiini
ei tämä mitään
kaikki on henkilökohtaista
aika antaa rajat
sanat ohjaavat suuntaa
ei muuta
kaikki on niin kuin on
adyashanti tuli valittua you tubesta
mukana ajassa
mukana tekstissä
kerrontaa kaikki
mitä se sitten onkin 
tee olosi mukavaksi
älä juo liikaa kahvia
tee jotakin hyödyllistä
ole ihmisiksi
voi hyvin

ilmaa ikkunasta
mitä ihminen muuta toivoo
henkäys tässä
en minä aina istu koneen ääressä
elämän aikaa
elämän ääret
hetki vaihtunut toiseksi
kaikki on liikkeessä
elämän aikaa kotona istuen
missä muualla voi istua
en jaksa lähteä mihinkään
ei minun tarvitse lähteä mihinkään
juon lasista teetä
ei ole mitään tekemistä
entä pyykit ämpäreissä
kaikki ajallaan
ihminen kirjoituksessaan
kerronta etenee
ei minulla ole kohdallani mitään muuta elävää
ääniä kuuluu ulkoa
kuinka sisällä minä sitten olen
en välitä mistään mitään
en kulje ympäriinsä vaatimassa seuraa itselleni
tee maistuu
tämä on lämmin päivä tämä
minulla on täällä omat kiireeni
22 kaveria minulla on facebookissa
ovatko ne turhia tuttavia
mitä minä sanon
en minä nimittele
katselen miten kaikki kehittyy
mikä lähenee
mikä loittonee
mikä häviää näkyvistä
mikä ei ole tajunnassa mukana
mitä nyt sitten
nousen tuoliltani
kävelen huoneen poikki
juon lasista teetä
en tässä voi mitään
en tunne halua lähteä kävelylle
en koskaan käy uimarannalla
en voi sietää ihmispaljoutta
minulla ei ole paikkaa minne mennä
menen valkoisen pöydän ääreen
otan kirjahyllystä nivaskan papereita
kynällä piirrän vanhoihin piirroksiin lisäyksiä
jotkut piirrokset onnistuvat
jotkut piirrokset eivät onnistu
pysyn vireessä
piirrellessä ei tarvitse ajatella mitään

elämä ei maistu
koneen huminaa
suljin ikkunan
join kahvia
you tubesta katselin videoklippiä jossa nuori mies soitti bonsai puuta
herkät mikrofonit
olisi vaan antanut bonsai puun olla rauhassa
aikaa kaikkineen
ihmiset kokeilevat kaikkea
ylen areena ei ole toiminut
menen sinne katsomaan joko se toimii
sitten juon kahvin loppuun
elämä antaa tilaa
minulla on täällä pari sanaa
koneen huminassa elelen ihmetyksen vallassa
siinä olet
kaikkea on
ihminen tulee toimeen vähällä
ajassa kaikki
kaikkeudessa kaikki
ei muuta
kaikki on liikkeessä
kaikki tapahtuu
kaikki ilmentää itseään 

vaihetta tilaa valoa kerrontaa
elämän ilmettä kerrakseen
vointia saman tien
en mennyt suihkuun
olohuoneen verhot vedin sivuun
kaikki on elämän hetkeä
sinä istut täällä
sinulla on oma asiasi
sillä ei ole mitään merkitystä
olemassaolon taistelu jatkuu
kukin tekee parhaansa
aikaa kaikkineen
kauniit kirjaimet muodastavat raakoja lauseita
etkö hauduta niitä kattilassa pidempään
aurinkoinen näkymä ikkunastani
mitä on elämä
valoa ja elinvoimaa kaikkineen
sinulla on tehtävää
tiskit odottavat
paras toimia saman tien

y
yö etenee

yö etenee
ei tässä mitään
21 kaveria minulla on nyt facebookissa
naapurissa oli levotonta
koira haukkui
vielä sieltä kuuluu puhetta
rasittavaa tälläinen
mies huutaa
yö etenee
mitä kello on
kello on vaikka kuinka paljon
häiriötä kerrakseen
verhot vedin eteen
olin sängyssä
en saanut nukuttua
juon lasista teetä
koneen huminaa
elämän aikaa
mitä on tekeillä
mitä ne riitelevät naapurissa
kaadoin lasiin lisää teetä
mitä kirjoitan
tässä minulla on koneen huminaa
aikaa kaikkineen
yö etenee

maanantai 28. kesäkuuta 2010

väsyttää
yhden lampun valossa istun täällä kirjoittamassa blogiani
nihkeä hetki
avaan hetkeksi ikkunan
pihapuun vihreyttä
liikenteen kohinaa
samat elementit
aikaa kaikkineen
hetket rientävät eteenpäin
voit aivan hyvin sammutta koneen
punaisella tarjottimella valkoinen teepannu täynnä vihreää teetä
voitko huomenna olla avaamatta tietokonetta
aikaa kaikkineen
yö etenee
ei ole mitään hätää
ihminen itsekseen
taivalta kaikki
on niin kuin on
asiaa sen verran
ei ole mitään kohtaloa
aikaa kaikki
ajan virtaa kaikki
mitä ihminen puuhaa kaiket päivät
kynällä olen piirtänyt paperille
pääskysen huuto
aina on jotakin
liikenteen kohinaa
mihin sitä vielä ehtii
aikaa samalla kertaa
sanallisuuden virtaa
kirjoittamisella ei ole loppua

cnn tuli valittua
katselin kun nuoret naiset studiossa keskustelivat etelä-afrikkalaisesta ruuasta ja viineistä
söin pelkkää leipää
sitten join lasista kahvia
- you wish some tea and refreshments 
- niin
elämä etenee
joko taas on ilta
miltä nyt nyt tuntuu
aikaa kaikkineen
ilmaa ikkunasta
olla ja elellä
ei tässä mitään
kaikki etenee luonnollisella tavalla
päivän jälkeen tulee yö
yön jälkeen tulee päivä
kaikki on luonnollisuudessaan henkevää

elämä löytää itsensä
valittu fontti ei pysynyt
aikaa kaikkineen
sitten sanat asettuivat paikoilleen
minun ei sentään tarvitse veistää ja kaivertaa jokaista kirjainta erikseen
sanat toimivat
sanat käyttäytyvät
en minä runoile mitään
kirjoitan vain lauseeni loppuun
se on hauskaa ja yllättävää
aikaa riittämiin
aina jotakin
aina jotakin mielenkiintoa
vaihetta kaikkineen
sormet näppäimillä
pyykkiä on pestäväksi
vaihdankin lakanat
saan lisää pyykkiä
käsin pesen pyykkini
kaksi tervettä kättä
iloa kaikkineen 
aikaa kaikkineen
ilmavirtaa ja valoa
tuntuu hyvältä elää tätä päivää
jättimukissa minulla on teetä
green tea orient tällä kerralla
aika virtaa sulassa sovussa energian kanssa
ne ovat yhtä
iloisena ja tyytyväisenä etenen täällä
keskityn toimiini
nautin joka hetkestä
nyt sammutan koneen
pistän pyykkiä likoonaan
pyykit pestyäni lähden kävelylle
minua ei estä kukaan

Zen Gift Ideas, Zen art, Meditation, Zen Meditation, Buddhism, Buddhist Quotes, Taoism, Fine Art Prints, Unusual Gift Ideas, True Blue Designs, Zen, Buddhist, and Taoist classic writings and teachings - Daily Zen

Zen Gift Ideas, Zen art, Meditation, Zen Meditation, Buddhism, Buddhist Quotes, Taoism, Fine Art Prints, Unusual Gift Ideas, True Blue Designs, Zen, Buddhist, and Taoist classic writings and teachings - Daily Zen

Capsule: Shrek can't make kids eat carrots - latimes.com

Capsule: Shrek can't make kids eat carrots - latimes.com
I'M NOT FOOLING YOU 
DEAR ONE
ONCE YOU HAVE SEEN THIS HIGHWAY
IT IS NOT THE PLACE TO STOP :
WHEN YOU ARRIVE AT CLEAR UNDERSTANDING OF UNIVERSAL TRUTH 
ONLY THEN WILL YOU FIND TRUE AND FALSE 
RIGHT AND WRONG 
CLEARLY DISTINGUISHED IN EVERY CASE 
THIS IS CALLED INSUPERABLY GREAT INDEPENDENT SPIRITUAL MASTERY 

SEE FOR YOURSELF

GETTING IT RIGHT

REALIZATION WITHOUT MAKING SURE OF RIGHT AND WRONG IS OF DUBIOUS BENEFIT

WHAT IS THE BENEFIT OF EXERTING MENTAL EFFORT IN THE WRONG WAY ?

IF YOU UNDERSTAND YOUR MIND

SMART OR SIMPLE

just detach from all sound and form
but do not dwell in detachment 
and do not dwell in intellectual interpretation -
this is practice 
dear one as for reading scriptures and studying the doctrines 
according to worldly conventions it is a good thing 
but from the perspective of one who is aware of inner truth 
it chokes people 
even those in the tenth stage cannot escape completely
they flow into the river of birth and death 
dear one you must discern the result in the cause 
and discern the cause in the result 
dear one one moon appears everywhere in all bodies of water 
the moons in all bodies of water are contained in one moon 
this is a metaphor for one mind producing myriad things and myriad things producing one mind
this refers to dream illusions 
flowers in the sky 
half-seeming 
half empty 
what if drifting clouds cover the sky 
where is the clear light in the waters ?
here 
if you open up the eye of true insight 
you will see that the moon has never not been there 
the light has never disappeared -
light and dark are as one 
death and life have no separation 

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

TACIT ACCORD

ilta etenee
nousin sängystäni
en vielä nukahtanut
aikaa
mihin kaikki menee
avaan vielä ikkunan
ilmaa ikkunasta
liikenteen kohinaa
maailma ei ole vaihtunut toiseksi
aikaa riittää
ihminen istuu koneen ääressä
lasissa teetä
green tea citrus 
lipton clear green
pussiteen onnea tänä iltana
onneksi ei tarvitse kysyä mitä järkeä on elämässä
tyyni kesäilta eikä muuta
ihminen kirjoittaa lauseensa loppuun
mennyttä ei enää ole
tuleva ei vielä ole tullut
ja tästä hetkestä ei saa otetta
zen-henkilö istuu tuolillaan
aikaa kaikkineen
minne elämä menee
maa jatkaa radallaan
uutisia ei tarvitse katsoa
olla ja elellä
välillä sitä juo lasista teetä
olemisen tapaa
naapurista kuuluu puhetta
ei ole mitään
vatsaa ihmisellä
mikä on ollessa
yö saapuu ajallaan
hetki lyö
elämän eväät pyyhkiytyvät pois pöydältä
pöydän tulee olla siisti
aikaa kaikkineen
ihminen itselleen
voi hyvin
tee parhaasi
ei ole muuta
tässä vain koneen huminaa

anna pihl jaksoa katselin ylen areenalta syöden samalla kaurapastaa ja tonnikalaa chilikastikkeessa
annokseeni käytin kaksi purkillista tonnikalaa chilikastikkeessa
en jaksanut syödä koko annosta
anna pihl jakso jäi kesken
se on kiva sarja mutta nyt en jaksanut katsoa jaksoa loppuun
lasista juon kahvin pois
sitten kaadan lasiin vihreää teetä joka on maustettu sitruunalla
iltaa kaikkineen
jälleen avaan ikkunan
en pidä siitä että sisälle tulee kärpäsiä
ilmaa ikkunasta
loputonta liikenteen kohinaa

DREAMING AND WAKING

SWIFTER AND SLOWER WAYS

THE EXPERIENCE OF ZEN STUDY

kuivaustelineestä viikkasin kuivuneet pyykit komeroon
kynällä piirtelin paperille
paperit jo vein pinoon
söin moniviljaleippää lukien kirjaa
välillä vaihdoin kirjaa
nyt sammutan koneen ja lähden kävelylle

ilmaa ikkunasta
lasissa kahvia
kotona istumista
etenen kaiken aikaa
nousen tuoliltani
ei en nouse tuoliltani
ensin sammutan koneen
vedän makuuhuoneen verhot sivuun
sijaan vuoteeni
yöllä vedin vuoteeni toisen sängyn viereen
sijaan vuoteeni
käyn lukemaan
minulla on usempi kirja kesken
aikaa kaikkineen
vähitellen kaikki
olen hidas lukemaan
henkäys tässä
ihminen itselleen
vapautta ja huolettomuutta
aikaa kaikkineen
elämä etenee mielekkäänä kokonaisuutena
elämä on eheä ja tiivis 
kuka ymmärtää elämän tällä tavalla
mihin on tultu
elämän kokonaisuus
ei ole erillinen
kaikki tämäkö on harhaa
lauseet ovat petollisia
elämä ei käytä sanoja ja käsitteitä
oletko kokenut elämän väkevän virran
suuntaa kaikkineen
en minä huku kuunnellessani tuulen ääntä
en huku tuuleen
parveke odottaa lakaisemista
haluan jatkaa piirtelyä
aikaa kaikkineen
ei tässä mitään
eikö tässä mitään
ei minun tarvitse selitellä mitään
toimin
etenen
olen toiminnan mies
ei minun tarvitse vakuutella tällaista itselleni
vaihetta elämänä
vapaata virtausta kaikkineen

aika kääntyy tätä kautta kohti aamua

lauantai 26. kesäkuuta 2010

tuuli
pihapuut
puiden lehdet
ilmaa ikkunasta
olla ja elellä
aikaa kaikkineen
ihminen istuu koneen ääressä
linnun ääni
kaikkea mitä on
kaikkea mitä ei ole
elämä etenee oman luontonsa mukaisesti
kesä etenee
ilta on kohdallaan
metro meni juuri
ihminen kirjoittaa pari sanaa
sanat ovat helppoja
kuinka paljon sinä panet painoa sanoille
mihin elämä sinua kantaa
ei tässä mitään
lauantai-ilta on viikon yksinäisin ilta cohen runon mukaan
luin cohenin runoja
aikaa kaikkineen
ihminen toimii
käsin pesin pyykkiä
istua nyt tässä
ei tässä mitään
olemisen tapaa
pari sanaa
ei mitään kerrottavaa
mitä elämä on
mitä on ihmisen mieli
olla vaan
ajat yltävät
hauskaa viikonloppua kaikille
mikä elämässä on hauskaa
kaikki paikallaan
kukin omalla paikallaan
ei juuri muuta
hiljaiset sanat blogissa
odottelen tässä yötä
uusi yö saapuu

zazen

luin kirjaa isossa tuolissa ikkunan luona
samalla söin kolme palaa vehnäleipää
kynällä piirtelin paperille
jatkoin kirjan lukemista
vaihdoin kirjaa
kävin imuroimaan
imurointi on ruumiillista työtä
valmista tuli
tuuletan
eilisen loppuruokani lämmitän mikrossa
aikaa kaikkineen
lasista juon aromatisoitua teetä
elämän kaikkeutta
kaikki on hyvin niin kuin aina

vehnäleipää syöden kävin katsomaan ylen areenalta elokuvaa lapin kullan kimallus mutta mielenkiinto lopahti ja tulin tänne kirjoittamaan pari sanaa ennen kuin menen nukkumaan käyden toki ensin harjaamassa harvat hampaani
aikaa kaikkineen
kiitos kaikesta
miksi minä olen mennyt elämässäni kaikesta sekaisin
miksi olen reagoimalla vain pahentanut tilannetta tehden vahinkoa ja harmia itselleni
- kuka niin sanoo
aikaa kaikkineen yön edetessä luontonsa mukaisesti
missä kaikki on
missä on ilo elämästäni
kynällä olen kirjoittanut päiväkirjojani komerot täyteen
nettiin kirjoittaminen on eri juttu
hetkessä voi poistaa suuren määrän tekstejä ja piirroksia
- vieläkö sinä suret sitä
vaihetta kaikkineen
tämä on vain koneen huminaa
istun koneen ääressä
kiusaan turhaan itseäni
olen viettänyt liian paljon aikaa koneen ääressä

perjantai 25. kesäkuuta 2010

vedenkeitimen kohinaa
laitan ison pannullisen pussiteetä
ilmaa ikkunasta
olla ja elellä
palasin facebookiin
mitä kaikki on
ilta etenee
elämä on raskasta ja toivotonta
vaihetta kaikkineen
tämäkin menee ohi
puro oli äänekäs tuolla puotinharjun puolella kun olin kävelyllä tänään
puron ääni
kauneutta tälle päivälle
juoksevan puron ääni
elämän aikaa
jotakin hyvää
kulkua eteenpäin
ihmisen hetki
hiljaiset sanat
elämän ylellisyyttä
vie tätä eteenpäin
pari sanaa kerrallaan
päästän irti
vihreää lipton teetä loppu-illaksi
olla vaan
ilmaa ikkunasta
mihin kaikki johtaa
kaikki johtaa uudelle riville
sitä istuu koneen ääressä kirjoittamassa
mitä on aika
tätä iltaa tällä tavalla
ihminen istuu aloillaan
on mitä on
vaikutusta kaikki
johtuu niin paljon
kulkee tämä elämä
jotakin sanot
ei muuta
sanat loppuvat kesken
ei tässä muuta
elän elämääni
minulla ei ole mitään
janottaa
tee on vielä liian kuumaa
juon lasillisen vettä

ilta etenee
koneen huminaa
elämä on vain koneen huminaa
lasissa kylmää kahvia
tiskit odottavat
ei tässä mitään
toivotonta ja yksinäistä edelleen
aikaa kaikki
punaiselta tarjottimelta otan kahvilasini
juon lasin tyhjäksi
vien sen tiskipöydälle
elämän aikaa
onko aika loppunut kesken
vanheneminen ei ole mukavaa
aikaa kaikkineen
kutakin hetkeä
elämä antaa tilaa
tilaa toimia

hieman luin kirjaa
käsin pesin pyykkiä
lähdin kävelylle
kävelin itäkeskukseen ja takaisin
hieman tihkusadetta
matkan varrella piti pysähtyä pissalle
hiki tuli reissullani
kattila on liedellä
keitän makaronia
avaan purkin tonnikalaa
tonnikalaa chilikastikkeessa
hyvää iltaa
ihminen itsekseen
siinä olet
koneen huminaa
aikaa kaikkineen

iltapäivän pilvisyyttä
lasissa kahvia
laitan pyykkiä likoomaan
olla ja elellä
kohti uutta iltaa tällä tavalla
aikaa kaikkineen
ihminen itselleen

elämä on hauskaa kaikkineen

ylen klassinen tuli valittua
tiskasin tiskit pois
vedenkeittimen kohinaa nyt
laitan neljä mukillista pikakahvia
yhden lampun valossa kirjoittelen blogiani

juon lasista teetä